Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2014.

Hyrde lähettää terveisiä!

                                       Stam1na livenä Tanssisali Lutakossa 25-26.4!

Karillopiimää ja viikinkejä

Kuva
Nyt viikonloppuna 18.4 – 19.4., on Lutakossa taas tarjolla varsin miellyttävä kattaus erilaisia artisteja ja heidän mukanaan tuomia tunnelmia. Viikonlopun aloitti perjantaina jo ehkä tutuksi tullut, tai jos ei vielä tuttu niin ainkin tutustumisen arvoinen, Karillopiimäclubi. Karillopiimäklubilla esiintymässä oli aika kasa mainioita artisteja ja illan täyttivät reggae/ska/punk sekä swamp bluesin sävyttämät sävelet. Pääesiintyjänä oli hollantilaistunut, amerikasta kotoisin oleva, punk/reggae/ska musiikkia soitteleva Jaya the Cat. Heitä ennen esiintyvät suomalaiset Basementones, The Underclass ja Slim Bean. Levyjä pyörittämässä DJ:t Art Dictator, Soul Rokker ja Emohomo. Tälle klubille kannatikin tulla iloisella mielellä päästämään arjen stressit pois, ravistelmaan kiireet mielestään ja valmistautumaan viikonlopun koitoksiin. Karillopiimäklubi-ilta oli tarkoitettu vain jo täysi-ikäisyyden saavuttaneille henkilöille, joten ilta vietettiin aikuisessa (tai aikuismaisessa) seurassa.

Viikonloppuna hellitään metallin ystäviä ja levylöydöistä haaveilevia

Kuva
Lutakon neljän keikan viikon kruunaa viikonloppuna vietettävät metalli-illat. Viikolla esiintyivät Happoradio ja Red Fang, viikonlopuksi on taas luvassa metallimusiikkia niin perjantaina kuin lauantainakin. Molempina iltoina lavalle astelee pääesiintyjän lisäksi kaksi muutakin bändiä. Perjantaina hemmottelemme äärimetallin ystäviä kevätkauden toisella black –illalla, jossa mukana mm. juuri maineikkaan Candlelight Recordsin kanssa levydiilin tehnyt Saturnian Mist. Lauantaina puolestaan vietämme power metal –juhlaa saksalaisen Freedom Callin johdolla. Perjantain aikataulu: 20.00 ovet auki, 20.30 Charnel Winds, 21.45 Verge, 22.45 Saturnian Mist Lauantain aikataulu: 20.00 ovet auki, 20.30 Constantine, 21.30 Heavy Metal Perse, 22.30 Freedom Call Sunnuntaita voikin sitten viettää leppoisasti levyostoksia tehden, kun Tanssisali Lutakossa järjestetään levymessut. Musiikkiostospäätöksiä tehdessä, voivat täysi-ikäiset käydä hakemassa vahvistusta ostoaikomuksille myös baarin puolelta, va

Pari sanaa Putrosta

Kuva
Samuli Putro esiintyi Lutakossa lauantaina 29.3. Keikka oli monille mieluinen  ja odotettu, liput illan keikalle myytiinkin lähes loppuun ja Tanssiali täyttyi odottavasta tunnelmasta jo alkuillasta. Keikkaa edeltävänä perjantaina Keskisuomalaisessa oli Putrosta juttu, jossa hän kertoili mm. Kuinka pitää Lutakkoa miellyttävänä esiintymisareenana. Putron ja kumppaneiden saapuessa talolle, halusimmekin tietää, että mikä siitä Lutakosta tekee niin mieluisan keikkapaikan. Putro syventyikin aiheeseen ihailtavan syvällisesti. Putro kertoili, kuinka on saanut ensikosketuksen paikkaan jo parikymppisenä, tullessaan juuri avattuun Tanssisali Lutakkoon sivarikavereittensa kanssa asiakkaaksi. Mieleen oli jäänyt erityisesti se, kuinka muuten sillä hetkellä kovin hiljaisessa ravintolassa, saivat he mahdollisuuden soittaa itse musiikkia vinyyleiltä ja kuinka silloin ajatuksissa pyöri, että olisipa hienoa joskus päästä itse esiintymään tällaiseen paikkaan. Matkan varrella ovatkin saaneet nämä h