Pari sanaa Putrosta

Samuli Putro esiintyi Lutakossa lauantaina 29.3. Keikka oli monille mieluinen  ja odotettu, liput illan keikalle myytiinkin lähes loppuun ja Tanssiali täyttyi odottavasta tunnelmasta jo alkuillasta.


Keikkaa edeltävänä perjantaina Keskisuomalaisessa oli Putrosta juttu, jossa hän kertoili mm. Kuinka pitää Lutakkoa miellyttävänä esiintymisareenana. Putron ja kumppaneiden saapuessa talolle, halusimmekin tietää, että mikä siitä Lutakosta tekee niin mieluisan keikkapaikan. Putro syventyikin aiheeseen ihailtavan syvällisesti. Putro kertoili, kuinka on saanut ensikosketuksen paikkaan jo parikymppisenä, tullessaan juuri avattuun Tanssisali Lutakkoon sivarikavereittensa kanssa asiakkaaksi. Mieleen oli jäänyt erityisesti se, kuinka muuten sillä hetkellä kovin hiljaisessa ravintolassa, saivat he mahdollisuuden soittaa itse musiikkia vinyyleiltä ja kuinka silloin ajatuksissa pyöri, että olisipa hienoa joskus päästä itse esiintymään tällaiseen paikkaan. Matkan varrella ovatkin saaneet nämä haaveet toteutua jo useamman kerran. Putro mietiskelikin, että on ollut hienoa saada nähdä paikan kasvua ja muuntautumista aina kulloistenkin tekijöidensä näköiseksi paikaksi.


"Iltapäivän haastatteluhetki oli leppoinen"

Illan keikkaa Putro odotteli rauhallisin tunnelmin, toivoen että löytää itsestään uskallusta sitten keikalla olla aidosti oma itsensä ja luoden täten tunnelmaa, jonkinlaisen yhteyden, esiintyjän ja yleisön välille. Putro mietiskeli, että he ovat kiertueensa juuri täydellisellä kohdalla Lutakkoa ajatellen. Muutamia viikkoja on jo takana ja pari vielä edessä, homma siis sujuu, muttei vielä puuduta. Lutakkoa Putro piti juuri sopivan kokoisena esiintymispaikkana juurikin tuota tunnelman luomista ajatellen, tarpeeksi iso, muttei kuitenkaan niin iso, että yleisöön menettäisi kosketuksen.


Putrosta sai iltapäivän lyhyen juttutuokion perusteella kuvan ihmisestä, joka todella tekee musiikkia siksi, että nauttii siitä ja siksi, että haluaa välittää musiikillaan kuuntelijoillekin jotain aitoa. Sama tunnelma vallitsi myös keikan aikana, tunnelma siitä, että lavalla oli ihminen, joka halusi kertoa ja näyttää yleisölle jotain itsestään. Aitouden edessähän sitä menee raavaampikin tapaus polvista hyytelöksi, ja niin taisi käydä parillekin henkilölle myös tällä keikalla.




Illasta muodostuikin huikea. Ihmiset täyttivät salin hyvin ja tunnelma oli, asiakkaan sanoin ilmaistuna, hypnoottinen. Keikka imaisi ihmiset mukaansa ja ilmeistä päätellen, hyvin imaisikin. Keikalla riittikin siis erittäin tyytyväisen oloista porukkaa, joka jaksoi olla mukana intensiivisesti koko keikan ajan.




Hikisten ja hymyssä suin keikan jälkeen ulospäin suuntautuneiden ihmisten joukosta, useampikin tuli vielä erikseen kiittelmään myös henkilökuntaa mahtavasta keikasta. Mikäpä sen parempaa, kuin saada positiivista palautetta, sen takiahan täällä hommia on tehty, että asiakas olisi tyytyväinen. 




Putrolla onkin edessään vielä muutamia viikkoja keikkailun merkeissä ja vaikka hänen keikkaputkensa alkaakin tulla loppua kohti, veikkaan että siitä huolimatta luvassa on vielä monen monta hypnoottista keikkaa. Putronkin mukaan, yksikin ihminen voi vaikuttaa. Kannattaa siis suunnata ne kengänkärjet kohti sitä omaa keikkapaikkaasi, niin jatkuu tämä suomalaisen musiikin mukavalta näyttävä nousukausi.  



Teksti: Anni Hämäläinen
Kuvat: Sami Perälä

Kommentit