Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2013.

Perinteinen Rockirppis laittoi kimpsut ja kampsut kiertoon

Kuva
Lauantaina 30.11 järjestettiin Lutakolla jälleen kerran jo pitkät perinteet omaava rockirppis. Kirppistyöryhmään kuuluvan Jenna Lahtinen kertookin, että rockirppistä on järjestetty keväisin ja näin joulun alla aina vuodesta 2005 lähtien. Jenna kertoi myös sen, että idea kirpparin järjestämisestä on lähtöisin Raine Pulkkiselta, jolla hyviä ideoita riittää. Rockirppiksen kanssa samaan aikaan pidettiin paviljongilla joulumarkkinoita. Vuoden loppupuolelle sijoittuvan kirppiksen ajankohta valitaankin aina näitä markkinoita silmällä pitäen ja toivoen, että isompi tapahtuma ihan vieressä toisi asiakkaita myös Lutakkoon, kuin myös toisinpäin, rockirppisläisten vaeltaessa halutessaan tiilitalolta sitten naapurirakennukseen. Kirppistyöryhmään kuuluivatkin tänä vuonna alkuperäisorganisaattorit Raine ja Jenna sekä heidän lisäkseen nyt kolmatta kertaa mukana ollut Suvi Koivisto. Työnjako ryhmän kesken oli häilyvän selkeä. Suvin vastatessa käytännön asioista, kuten kirppispäivänä pö

Nähään talolla!

Kuva
Niin missä ihmeen talolla, tulee varmasti kaikkien koskaan ”talolla” ikinä itse pyörineelle mieleen. Jokaisen Jelmu ry.n vapaaehtoisena yhtään enemmänkään pyörineen mielessä paikka taas on selvä, kyseessä on vanha punatiilinen leipomorakennus keskellä uutta ja komeaa Lutakon asuinaluetta.  Vapaaehtoisuus voidaan varmasti kokea yhtä monella eri tavalla, kun on olemassa vapaaehtoisiakin, mutta on olemassa myös joitakin asioita, jotka kaikkia yhdistää. Kuten vaikkapa ihan se, että pidetään tärkeänä yhdessä tekemistä ja olemista, unohtamatta tietenkään musiikkia! Joka keikkailtana noin puoli kahdeksan aikaan, käy moni jalkapari kohti taloa ja siellä odottavaa ruokaa sekä alkupalaveria jossa jokaiselle jaetaan oma työpiste kyseiselle illalle, käydään läpi illan bändit ja soittoajat sekä muut oleelliset ja mainitsemisen arvoiset asiat. Ruokana on aina niin liha- kuin vegeruokaa. Vapaaehtoiset syövät siis samaa sapuskaa, mitä tarjotaan myös bändeille. Suureen suosioon on noussut