Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2013.

Perinteinen Rockirppis laittoi kimpsut ja kampsut kiertoon

Kuva
Lauantaina 30.11 järjestettiin Lutakolla jälleen kerran jo pitkät perinteet omaava rockirppis. Kirppistyöryhmään kuuluvan Jenna Lahtinen kertookin, että rockirppistä on järjestetty keväisin ja näin joulun alla aina vuodesta 2005 lähtien. Jenna kertoi myös sen, että idea kirpparin järjestämisestä on lähtöisin Raine Pulkkiselta, jolla hyviä ideoita riittää. Rockirppiksen kanssa samaan aikaan pidettiin paviljongilla joulumarkkinoita. Vuoden loppupuolelle sijoittuvan kirppiksen ajankohta valitaankin aina näitä markkinoita silmällä pitäen ja toivoen, että isompi tapahtuma ihan vieressä toisi asiakkaita myös Lutakkoon, kuin myös toisinpäin, rockirppisläisten vaeltaessa halutessaan tiilitalolta sitten naapurirakennukseen. Kirppistyöryhmään kuuluivatkin tänä vuonna alkuperäisorganisaattorit Raine ja Jenna sekä heidän lisäkseen nyt kolmatta kertaa mukana ollut Suvi Koivisto. Työnjako ryhmän kesken oli häilyvän selkeä. Suvin vastatessa käytännön asioista, kuten kirppispäivänä pö

Nähään talolla!

Kuva
Niin missä ihmeen talolla, tulee varmasti kaikkien koskaan ”talolla” ikinä itse pyörineelle mieleen. Jokaisen Jelmu ry.n vapaaehtoisena yhtään enemmänkään pyörineen mielessä paikka taas on selvä, kyseessä on vanha punatiilinen leipomorakennus keskellä uutta ja komeaa Lutakon asuinaluetta.  Vapaaehtoisuus voidaan varmasti kokea yhtä monella eri tavalla, kun on olemassa vapaaehtoisiakin, mutta on olemassa myös joitakin asioita, jotka kaikkia yhdistää. Kuten vaikkapa ihan se, että pidetään tärkeänä yhdessä tekemistä ja olemista, unohtamatta tietenkään musiikkia! Joka keikkailtana noin puoli kahdeksan aikaan, käy moni jalkapari kohti taloa ja siellä odottavaa ruokaa sekä alkupalaveria jossa jokaiselle jaetaan oma työpiste kyseiselle illalle, käydään läpi illan bändit ja soittoajat sekä muut oleelliset ja mainitsemisen arvoiset asiat. Ruokana on aina niin liha- kuin vegeruokaa. Vapaaehtoiset syövät siis samaa sapuskaa, mitä tarjotaan myös bändeille. Suureen suosioon on noussut

Punkkia koko ilta!

Kuva
16.11. Lutakolla olikin koko ilta täynnä pelkkää punkkia. Esiintymässä olivat Neuroosiliitto, Rattus, J. Miettinen plays Shitter Limited ja illan kruunannut viimeisenä soittanut Pertti Kurikan Nimipäivät. Haastettelimme näistä ensimmäistä ja viimeistä, eli Neuroosiliittoa ja PKN:ää.  Neuroosiliittolaiset Lutakolla Oman kuvailunsa perusteella ”iloista punkkia Äänekoskelta” soittava varsin nuori bändi, nimeltä Neuroosiliitto, oli keikalla Lutakossa 16.11, mm Pertti Kurikan Nimipäivien, Rattuksen ja J. Miettinen plays Shitter Limitedin kanssa. Neuroosiliitto aloitti koko illan soittamalla oman settinsä heti ensimmäisenä. Bändin jäsenet saatiin suostuteltua ennen keikkaa pieneen haastatteluun, jotta tulisi tämäkin bändi tutummaksi, ihan allekirjoittaneellekin. Neuroosiliitto on siis kotoisin Äänekoskelta, tuolta Jyväskylän rahanhajuiselta (tai paperitehtaan, miten sen nyt ottaa) naapurikylältä. Äänekoskelaisuus ei poikien mielestä näy musiikillisesti mitenkään, ulkomusiikill

Nurkalta kajahtaa!

Kuva
Taas Lutakossa tapahtuu, nimittäin Lutakon alakertaan, tiloihin jossa on aiemmin toiminut mm. virallisen epäviralllinen puuhanurkka/kahvila Cylmiö ja sitä ennen teatterilämpiö, on nyt hyvää vauhtia tulossa jotain aivan uutta ja erilaista. Lutakon vanhat tekijät Sanna Alakoski sekä Riikka Kangas ja Ilokivestä tutut kasvot Juuso Pusa sekä Samppa Erkkilä ovat perustamassa tiloihin lounaskahvila Nurkkaa. Idea lounaskahvilasta oli pyörinyt Juuson ja Sannan mielissä jo pitempään. Mietinnässä olivat monet eri paikat, mutta kun Lutakon vanhan konkarin John Pajusen suunnalta tuli vinkkiä alakerran puolityhjillään olevasta tilasta, suunnitelmat alkoivat todenteolla rakentumaan. Tilat päätettiin remontoida täysin. Entisen mustan ja muiden synkkyyttä henkivien elementtien tilalle haluttiin raikasta ja valoisaa, ihmiset tervetulleeksi toivottavaa tilaa. Remonttia ei ole kuitenkaan kovin kauaa tarvinnut tehdä, näiden neljän ihmisen voimin tila saadaan valmiiksi vain 2-3 viikon remppaam

Kotiteollisuudesta päivää

Kuva
Lutakon superviikonlopun alla, perjantaina, saimme mahdollisuuden haastatella Kotiteollisuuden Jouni Hynystä jolla tulisi viikonlopun aikana olemaan Kotiteollisuuden kanssa Tanssisalilla kaksi keikkaa. Perjantain keikalle tervetulleita olivat myös alaikäiset, lauantai oli sitten taas kokonaan aikuisten ilta. Haastattelu alkoi leppoisissa merkeissä Lutakon bäkkärillä, Hynysen tarjotessa juomaa. Jouduimme nyt kumpikin, sekä kuvaaja että haastattelija kuitenkin kieltäytymään, tietäessämme että haastattelun jälkeen täytyy jatkaa muita töitä. Fiilis oli kuitenkin yhtälailla leppoinen koko pikaisen haastattelutuokion ajan. Hynysellä varmasti olisi riittänyt juttua vaikka useammaksi tunniksi, mutta homma saatiin kuitenkin pakettiin melko ripeällä aikataululla. Kotiteollisuuden ja muutaman Jelmulaisen välisistä yhteyksistä sanottakoon se, että meniväthän eräät jelmulaiset kesällä naimisiin Kotiteollisuuden keikan aikana Jurassic Rockissa. Juhlahetkestä uutisoivat monet eri med

Liekeissä niin Lutakko kuin bänditkin

Kuva
Lauantain Lutakko Liekeissä -tapahtumasta nautti reilu 600 silmäparia, mutta paljon näkemisen arvoista tapahtui viikolla ennen festariakin. Joukko jelmulaisia vapaaehtoisia puursi nimittäin päivät ja illat läpeensä Talolla herättämässä Tanssisalia eloon pitkän kesän jälkeen. Tähän blogiin arvon hovikuvaaja ja orja  Eira Leikkainen ikuisti raksaviikon ja festarin tunnelmia kaikkien nähtäväksi. Kun pullat ylitse turposivat Se miltä Liekit tänä vuonna (kuten aikaisempinakin vuosina) kuulosti on pitkälle Jelmun promoottorin, myös vaatimattomasti taiteelliseksi johtajaksi itseään kutsuvan, Raine Pulkkisen   aikaansaannoksia.  –  Mun mielestä ilta oli tosi monipuolinen, mutta punainen punk-lanka pysyi hyvin koko ajan mukana, Raine kertoo. Punkin makua on voinut maiskutella Liekeissä vuodesta 2011 asti. Sitä ennen festarit olivat musan sekatavarakauppa kuuden vuoden ajan.  Eka Lutakko Liekeissä -tapahtuma järjestettiin vuonna 2005. Vuosien varrella festari on levinnyt kuin pullat